*

TaruElkama Nöfnöf

Paniikkihäiriöinen

  • Kuva ei liity juttuun millään lailla. Sattui vain olemaan tarpeeksi hupsu minun mieleeni.
    Kuva ei liity juttuun millään lailla. Sattui vain olemaan tarpeeksi hupsu minun mieleeni.

Tämä on hyvin henkilökohtainen asia jonka tiedän koskettavan monia. Olen potenut paniikkihäiriötä jo vuodesta 1988 eli melko monta vuotta. 


Sairaus puhkesi pari kuukautta läheisen traagisen poismenon jälkeen. Tosin itselläni tämä on lähinnä toiminnallinen eli krooninen. Astma tuo toki omat haasteensa sairauteen jolloin on arpapeliä kumpaan vaivaan tropit ottaa sillä toinen lääkitys pahentaa toisen oireita jne.

Minusta tuntuu että elämässäni on monta hukkaan heitettyä tilaisuutta tämän vuoksi. Sairaus rajoittaa myös liikkumista, oma elinpiiri onkin kaventunut aika lailla tietynlaiseen turva-alueeseen jonka sisällä kykenee toimimaan ja liikkumaan itsenäisesti. Ajatella että junamatka Keravalta Helsinkiin yksikseen on todella työn ja tuskan takana. Useimmiten seurauksena vain kahta kamalampi olo. Jossain vaiheessa elämääni tein duunia hullun lailla vuodesta toiseen, ylitöitä, kiirettä, unettomia öitä vain unohtaakseni sairauteni. Muttei se sillälailla vain unohtunut kaikki tuo vain pahensi oireita entisestään ynnä muita sairauksia.

Psykiatrin luona jutustelu oli minulle vain ajanhukkaa, kuka jaksaa vuosikymmenestä toiseen veivata samoja juttuja ilman tuloksia.

Kaikki syyllistäminen tuli tietty tutuksi, mikset jaksa, mikset tee sitä sun tätä, miksi vielä suret ym liibalaabaa.

Elämän rauhoittaminen oli ainut keino millä sain tilanteen hallintaani edes jollain lailla, kunnes...itselleni oli aikamoinen kiroilun paikka kun tämän päälle sairastuin muutama vuosi sitten harvinaiseen Menieren-tautiin. Kun elinpiiri on kaventunut niin tämä tuntui kyllä aivan totaaliv**tumaiselta pisteeltä i:in päälle. Onneksi kuuroutuminen on hidasta, ainakin minulla. En voisi elää ilman musiikkia, se on ainut keino mikä rentouttaa ja rauhoittaa kun sisällä loiskuu ja ritisee.

 

Yrittäkäätten te ihmiset jaksaa vaikka elämä murjoo. Älkää antako talloa tai syyllistää itseänne jos ette tilallenne esim sairaus, työttömyys voi mitään. Pitäkää nokka korkealla ja arvostakaa ainakin  itse itseänne jos muut eivät arvosta.  Te olette arvokkaita ihmisinä vaikkette niin penteleen tehokkaita ja tuottavia olisikaan.
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

26Suosittele

26 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

On erittäin tärkeätä tuoda ihmisten tietoisuuteen se seikka, että joskus ihmisen outo käyttäytyminen voi johtua paniikkihäiriöstä. Paniikkihäiriö, yleensä tahaton, voi olla erittäin luotaantyöntävänä tapahtumana.

Tärkeintä lienee, että paniikkihäiriökohtauksen saanut kertoo jälkeenpäin kohteelle, jos mahdollista, mistä oli kyse. Suhtautuminen yleensä muuttuu täysin sen myötä.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Kyllä. Tässä ei ole mitään hävettävää tässä sairaudessa. Olen itse puhunut niin tutuille kuin tuntemattomillekkin.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Taru,

Onko itseasiassa edes oikein puhua sairaudesta? Siinä lienee enemmän kyse henkilökohtaisen rajan hallinnasta?
http://www.guidetopsychology.com/boundaries.htm

Itse olen ollut monesti tilanteessa, jossa sosiaalisessa piirissä ollut henkilö on mennyt "lukkoon". Jos en olisi tiennyt paniikkihäiriöstä, olisi se ollut kovin outoa katseltavaa, mutta kun kerran tietää, niin ok.

Mikä olisi se paras tapa, miten julkisessa tilanteessa olevat voivat auttaa paniikkihäiriöön altistunutta mahdollisimman hyvin ja kunnioittaen?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama Vastaus kommenttiin #10

Se on muuten aika hankala kysymys. Meitä häiriöisiä kun on niin erilaisia. Jotkut eivät voi sietääkään kohtauksen alla että joku tulee liki ja paapomaan, itse kuulun näihin. Jotkut tarvitsevat taas apua ja ymmärrystä, rauhoittelemista sekä kädestä pitämistä. Sen voisin esimerkiksi kouluelämästä kertoa että monet tykkäävät ottaa sen paikan läheltä ulko-ovea että tarvittaessa voi paeta pihalle.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen Vastaus kommenttiin #11

Hm.. Eli käytännössä paras tilanne olisi, jos mukana olisi hyvä ystävä, joka tietää miten menetellä.

Paniikkihäiriö on erittäin mielenkiintoinen psykofysiologinen ilmiö ja ei missään nimessä hävettävä. Jokaisella ihmisellä on se sisäänrakennettuna (maallikon väite).

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama Vastaus kommenttiin #12

Periaatteessa yksin tää tauti pitää kaivaa, pohjamutia myöten. Se on kaikki ihan omissa aivoissa kiinni. Kaikki eivät parane, mutta se että saa elämän siedettävälle tasolle on jo osa voittoa.

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva
Kaija Olin-Arvola

Tuttua on, mutta päivä kerrallaan. Tsemppiä.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Ihminen on yhtä arvokas aina! Arvoa ei pidä määritellä terveyden/sairauden, iän, sosiaalisen aseman, "hyödyllisyyden" jne. nojalla. Tästä on hyvä muistuttaa aina, kaikkialla.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Kauheaa, kun on tuollainen elämää varjostava pysyvä rasite. Tiedän kyllä miltä paniikkihäiriö suunnilleen voi tuntua koska sain oirekuvauksen perusteella lähes samanlaisia kohtauksia muutama vuosi sitten. Niillä oli kuitenkin toinen syy, hoitamaton kilpirauhasen vajaatoiminta, jonka sain vuodessa kuntoon oikealla lääkityksellä. Kohtauksiakaan ei onneksi tullut kuin pari kertaa.

Monissa psyykkisissä ja elimellisissä sairauksissa on samanlaisia oireita. Usein lääkäri epäilee mielummin psyykkisiä oireita ja tarjoaa masennuslääkettä. Jostain syystä minun kohdalla ei ole koskaan epäilty psyykkisiä ongelmia vaikka olen mielestäni melko höperö ihan muuten vain. En vain ole kovin psyykkinen. Selitän kaikki ongelmat yleensä fysiologisista ja materiaalisista lähtökohdista käsin, joten mielenterveysdiagnoosia ei ole varmaankaan helppo antaa.

No, tärkeintä mitä haluaisin sanoa on, että joistakin pitkäaikaisista vaivoista ja sairauksista voi parantua. Osasta melko helpostikin. Ei kannata luovuttaa. Lääkärit eivät välttämättä osaa etsiä oikeasta paikasta, joten pitää olla sitkeä ja ehkä jopa investoida siihen kalliiseen yksityislääkäriinkin, jos vain on varaa. Pitkäaikaissairaille toivon jaksamista vaikka elämä ei ole sillä tavalla reilua, että kaikille tulee samankokoinen taakka kannettavaksi.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Ei ihmisiä oikein voi jakaa ryhmiin terveet ja sairaat. Kuka on täysin terve, kuka sataprosenttisen sairas? Muuten, paniikkihäiriö on aika trendikäs diagnoosi. Jonakin vuosikymmenenä lääkärit määrittelevät potilaita hysteerisiksi, joskus taas neuroottisiksi tai masentuneiksi. Mistähän diagnoosien vaihtelu johtuu?

Vaivat lienevät oikeastaan elimellisiä, onhan ihminen psykofyysinen kokonaisuus. Toivottavasti lääketiede kehittyy pian parantamaan erilaisia vaivoja viisaasti.

Toinen juttu on ihmisen hyödyllisyys. Se on SSS-hallituksen näkemys ihmisestä ja elämästä. Kaikki on kaupan, ihmisen arvo määritellään rahalla. Pian olisi päästävä takaisin normaaliin arvottamiseen!

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Puhuminen on ainoa keino (ainakin itselläni) helpottaa oireita. Oletko Taru lukenut teoksen nimeltä Vapaaksi ahdistuksesta (Edmund j. Bourne)? Erittäin hyvä teos, suosittelen!

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Kyllä. Todella hyvä opus. Kutsunkin sitä paniikkihäiriöisen raamatuksi:)

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Laitankin tilaukseen. Carlbring, Hanell: Ingen panik - Fri från panik- och ångestattacker is 10 steg med kognitiv beteendeterapi on vaikuttanut myös hyvältä.

Heli Hämäläinen

En jaksa kauhistella, olen itse ahdistuskohtauksia saavan henkilön sisko. Tiedän miten se jo yksin rajoittaa esim. matkustamista.

Veljelläni tämä on kehitysvamma, joka oli pitkään psykiatrien hoidossa. Kunnes 90-luvun puolessa välissä tuli uuden sukupolven lääkkeitä, jotka olennaisesti vähensivät tai poistivat nuo kohtaukset. Nyt hän asuu itsekseen, mutta katson perään.

Tsemppiä ja hienoa, että kerroit itsestäsi myös tämän puolen. Jokaisen tulee olla hyväksytty ja rakastettu omana itsenään.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Itse MT-potilaan omaisena tiedän kuinka raskasta on kantaa jatkuvaa huolta toisen tilasta. Onneksi veljesi on sentään osittain selättänyt nuo kohtaukset.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Tsemppiä. Tauti on tuttu läheltä sekä hieman kauempaa, onneksi ei omalta kohdalta. Ja pisteet siitä, että tuot sen esiin - aihe kun vaatii vielä arkippivästämistä, ennenkuin siihen pystytään suhtautumaan sen vaatimalla vakavuudella.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Paniikkihäiriöstä voi myös parantua kognitiivisen terapian avulla.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Itselleni en mitään parannusta hae, muttta toivon totisesti että tulevilla sukupolvilla olisi jokin ratkaisu tähänkin ongelmaan.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Been there. Oli rankat fyysiset oireet. Onneksi muutaman vuoden lääkekuuri auttoi. Jätti kyllä jälkensä

Mika Lehtonen

Suuresti tsemppiä.

Itse sanoisin, että päivällä tulevia kohtauksia pahemmat ovat ne uniin tulevat. Kun heräät tukehtumisen tunteeseen ja loppuyö on pilalla. Ja kuudelta pitäisi mennä töihin..

Minulla parhaiten on auttaneet hengitystekniikat, järkeistäminen ja stressin poisto. Elinikä tätä alttiutta varmaan mukana tulee kannettua. Vakava sairastuminen toimi itsellä laukaisijana.

Käyttäjän Laali kuva
Raili Sergejeff

Ikävää, että sinulle on tullut sekä paniikkihäiriö että Menieren tauti, ja vielä astmakin. Onhan siinä varmasti taiteilemista eri oireiden, ja myös tunnetilojen ja välillä.

Minun hyvällä ystävälläni on ollut Menieren tauti vuosikausia. Vielä ei ole kuulo huonontunut merkittävästi, eikä pahoja oireitakaan enää ole.

Hänelle ei tarvitse edes puhua juurikaan kovemmalla äänellä, selkeästi tietysti pitää yrittää puhua. Jossakin metelisessä paikassa on vähän hankalampaa. Töissäkin hän on edelleen.

Lääkitys hänellä on, ja tauti on pysynyt rauhallisena vuosikausia. Tämä ystävä on nyt vähän yli 60 v, ja tauti todettiin joskus 80-luvun lopulla.

Joten on toivoa, ettei tauti kehity kovinkaan nopeasti, ja saattaa pysähtyäkin, kunhan muuten pitää hyvää huolta itsestään.

Tsemppiä ja jaksamista!

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Kuten totesit, patenttikonstia ei ole. Mikä auttaa yhtä ei auta toista. Vertainen ja joskus nk. Ammattiauttaja, jos sattuu olemaan kuuntelevaa sorttia, voi auttaa kontrollikonstien löytämisessä. Meniere onkin sitten oma lukunsa. Kun kohtaus on päällä, olen huomannut, että ulkopuoliset voivat tarvita enemmän apua kuin minä. Pottumaista, mutta hyvä tietää itse, että henki ei mene vaikka laatta voi lentää. Kun huimaa, kuulo menee ja korvassa soi, iloitsen aina siitä, että korvassa eivät soi lauantain toivotut levyt.

Käyttäjän RaimoOxuJoensuu kuva
Raimo Joensuu

Jotenki oon ajatellu paniikkihäiriön "itseaiheutetusi".... nyt avasit silmäni

Käyttäjän seppopmuurinen kuva
Seppo Muurinen

Ajattele Hyvä Taru - olet ehkä omilla kokemuksillasi selviytyjä tyyppiä,sillä asioiden tunnustaminen/tunnistaminen että esille tuominen on parempi kuin käpertyä itseensä.

Hyvä seura tai ja luotettavat ystävät kuin harrasteet jotka tuottavat edes hetkittäistä mielihyvää ovat voimavaroja kuten myös ns.terveille-kin.

Tietenkin ulkoiset paineet kuin sisäiset mahdolliset patoutumat ja kun tähän liitetään pienet tulot sairaskuluineen tuottavat ahdistusta toimeentulosta kaiken muun ohessa saattavat pahentaa - on vain löydettävä selviytymiskeinoja. Tiedostettava ettei itseään kuin elämää pääsee pakoon.

Paniikki/ahdistus yhdessä masennuksen kanssa on uuvuttavaa ja siihen ei tarvittaisi mm.poliittisia kiristystoimia eläkeläisten kurjistamiseksi,sillä jo - pelkkä sairaus kuin sairaudet - aiheuttavat kapenevaa elämäniloa niin taloudellisesti kuin henkisestikin !

Voimia Sinulle Hyvä Taru !

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Minulla oli joskus sellainen kausi, jolloin en kyennyt lainkaan olemaan kenenkään kanssa samassa suljetussa tilassa. Alkoi välittömästi ahdistamaan, hengitys tiheni ja pyörrytti. Mitään en asialle tehnyt, enkä antanut itseni vältellä ikäviä tilanteita.

Olen kaikista mahdollisista tilanteista selvinnyt ajattelemalla juuri päin vastoin kuin ehdotat: olen lakannut pitämästä itseäni yhtään minään muuna kuin säälittävänä apinana, joka kuvittelee olevansa persoona, jolla on oma tahto. Vittuun se, miltä tuntuu, vittuun se, mitä olen mieltä ja vittuun koko homma.

Se toimii ihan yllättävän hyvin. Sillä pääsee eroon mm. riippuvuuksista ja peloista.

Ehkä tämä maailma on lopulta se sairas paikka. Terve ihminen voi huonosti sairaassa ympäristössä. Oireilee. Sairas ihminen on kotonaan. Juuri äsken luin, että sairas on uusi normaali. ¨

Ketkä täällä menestyvät?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset